torstai 7. heinäkuuta 2011

Aloituskokous

Tänään pidimme aloituskokouksen tontilla. Paikalla oli Kale, kaupungin rakennustarkastaja ja minä. Kokous meni tietenkin melko rutiinilla, kun Kale on muutaman sellaisen ennenkin käynyt läpi. Mitään ihmeellistä ei ilmennyt.

Maatyöt olivat taas edistyneet hyvää vauhtia. Salaojat olivat paikoillaan talonkin kohdalla. Sepeliä tuotiin kait kolmella autolla ja kaivurikuski levitti sitä taitavasti. Maatyöt ovat huomenna valmiit, jos ei mitään ongelmia ilmene.

Ensi viikolla sitten anturoiden valu ja siitä n. kolme kuukautta ja talo pitäisi olla säältä suojassa eli vesikatto ja ikkunat paikoillaan. Alunperin anturat suunniteltiin tehtäväksi ihan perinteisin menetelmin, mutta nyt ne tehdään kuitenkin Formexin anturamuoteilla.

On muuten erikoista, miten pieneltä talon paikka näyttää, kun sitä katselee tyhjällä tontilla. Välillä meinasi usko loppua, että tuohonko se pitäisi tosiaan mahtua.

Putkihässäkkää teknisen tilan alla. "Pariputket" keskellä ovat maaliuosta varten. Isoin on yhdistetty vesi- ja lämpökanaali autotallille. Keltaisessa tulee datakaapeli, toinen keltainen on terassin sähköjä varten. Ja toisessa mustassa suojaputkessa tulee vesijohto ja toiseen tulee aikanaan sähköjohtoja mittauskeskukselta talolle.

Salaojia ja sepelin levitystä. Salaojat laitetaan passilla oikeaan kaatoon, nyt vielä  heiteltynä sinne tänne.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti