Saimme ne juuri sopivasti jouluksi...siis ensimmäiset luonnokset tulevasta talostamme. Kale oli kuunnellut toiveitamme hienosti ja piirtänyt meille luonnoksen, josta on hyvä lähteä muokkaamaan sitä "meidän omaa unelmataloa".
Alakerrassa on hyvänkokoinen eteinen, kuten halusimmekin, koska useimmiten talojen eteiset ovat mielestämme liian pieniä. Eteisestä mennään kodinhoitohuoneeseen, josta taas pääsee pesuhuoneeseen ja tietenkin saunaan. PH ja sauna ovat yksikerroksista siipeä talon kadunpuoleisessa päädyssä. Eteisestä jatketaan talon keskeltä kohti olohuonetta. Matkalla oikealle jää vessa ja vessan taakse tekninen tila. Vessan jälkeen vasemmalle aukeaa keittiö ja oikealla taas ovat portaat toiseen kerrokseen. Portaiden jälkeen avautuu olohuone. Portaat ovat tavallaan osa olohuonetta eli väliseinää ei niiden välissä ole. Keittiön puolella talo taasen päättyy ruokailutilaan ja ruokailutilan ja olohuoneen välillä tilanjakajana toimii tunnelitakka. Olohuoneen ja keittiön välillä on pieni pätkä seinää, jotta olohuoneesta ei olisi ihan suoraa näköyhteyttä keittiöön. Olohuoneesta on ovi isolle terassille talon päädyssä. Olohuone ja ruokailutila ovat melko korkeaa tilaa (290) ja niissä on myös isot ikkunat.
Toinen kerros taasen sisältää neljä makuuhuonetta, joista tosin yksi tulee toimimaan viihdehuoneena (lue kotiteatteri). Toisessa kerroksessa on myös erillinen wc ja erillinen kylpyhuone. Tämä on ehkä se yksi meidän spesiaaleista. Haluamme erillisen kph:n, jotta ammeessa tai suihkussa voi käydä, vaikka joku on vessassa ja toisinpäin. Itse olisin halunnut kph:n siten, että ammeesta olisi voinut katsella metsään, mutta valitettavasti tämä yksityiskohta taitaa jäädä toteutumatta. :)
Vanhempien makuuhuoneesta on käynti parvekkeelle. Parveke ei ollut meille kovinkaan tärkeä, mutta sen tärkeämpi tarkoitus onkin luoda katos alla olevalle terassille.
Tässä sitä on jouluksi mietittävää...
maanantai 20. joulukuuta 2010
torstai 9. joulukuuta 2010
Suunnittelu alkaa
Teimme suunnittelusopimuksen Kalervo Lehtovaaran kanssa. Hän piirtää meille toiveidemme pohjalta talon luonnokset, joiden pohjalta voi sitten aikanaan toteuttaa sekä kivi- että puutalon. Saa nähdä, millainen on ensimmäinen luonnos.
Alusta asti olemme suunnitelleet tulevaan taloomme maalämmön. Se on kallis toteuttaa, mutta haluamme olla ekologisia sekä mahdollisimman riippumattomia sähkön hinnasta. Toinen tärkeä asia meille on kunnolliset maa- ja perustustyöt. Niihin haluamme satsata kunnolla, jotta talomme välttyisi tulevaisuudessakin mahdollisimman hyvin maasta tulevalta kosteudelta. Olen käyttänyt tuntikausia aikaa netissä aiheesta: "Maanvarainen laatta vai tuulettuva alapohja". Mielipiteitä löytyy suuntaan, jos toiseenkin.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)