Enää tarvitsisi vain tietää, mistä aloittaisi. Ilmeisesti kysymykseen, puu- vai kivitalo, olisi hyvä saada vastaus melko aikaisessa vaiheessa. Onneksemme siskoni ja hänen miehensä ovat myös keskellä rakennusprojektia, joten sieltä saamme paljon arvokasta tietoa, miten edetä. Myös pari työkaveria rakentaa parhaillaan taloa, joten heiltäkin saamme arvokasta tietoa. Olemme pari kertaa jo käyneetkin vilkaisemassa heistä toisen keskeneräistä Lammi-taloa.
Kävimme jo yhdessä suunnittelutoimistossa tutustumassa, kun siellä oli avoimet ovet. Nyt pitää vain saada vertailuhintoja suunnittelupalveluille. Olen kuullut työkaveriltani hyvää palautetta Lehtovaarasta, joka edustaa Lakkakivitaloja sekä Kodikas-taloja. Sinne suuntaamme seuraavaksi.
Paperilla on jo ahkerasti pyöritelty erilaisia pohjavaihtoehtoja. Eri talovalmistajien valmispakettejakin on katseltu. Niistä mikään ei ole vielä sopinut mielestämme meidän tontillemme. Haluamme isot ikkunat ja paljon valoa. Kaavahan määrää Hirvikallion alueella kaksikerroksisen talon, joten sitä ei tarvitse miettiä. Lukuisien paperille piirrettyjen versioiden jälkeen olemme päätymässä alakertaan, jossa on keittiön, ruokailutilan ja olohuoneen muodostama isohko "asuinosa". Taidamme hylätä ajatuksen takkahuoneesta, koska tila ei vain riitä. Lisäksi alhaalla olisi ehkä saunatilat ja kodinhoitohuone sekä tietenkin wc. Olohuoneen, keittiön ja ruokailutilan kompleksia on pyöritelty joka suuntaan ja portaikon paikkaa on mietitty...saa nähdä, mikä on sitten lopullinen versio.
lauantai 27. marraskuuta 2010
maanantai 8. marraskuuta 2010
Puiston reunaan
Tonttimme on hieman muista alueen tonteista poikkeava, kolmion muotoinen. Paikka on kuitenkin mielestämme todella hyvä, puiston reunassa, lähes korkeimmalla paikalla. Oleskelupiha on lounaan suuntaan. Kävin tietenkin heti maastossa katsomassa, miltä paikka näyttää, mutta eipä sitä maallikkona paljon osannut talonrakentamisen näkökulmasta katsoa. Hyvältä kuitenkin näytti, mukavan näköistä pientä metsikköä heti tontin pohjoispuolella.
Punaisella meidän tontti |
torstai 4. marraskuuta 2010
"Lottovoitto"
Olin kaupassa maitohyllyllä, kun kuulin, että puhelimeeni saapui tekstiviesti. Mielessäni oli kirkkaana, että samana päivänä arvottiin Tampereen kaupungin tontit hakijoiden kesken. Nostelin maitopurkit yksitellen kärryyn ja siirryin hieman rauhallisempaan paikkaan vakuumipakattujen kalojen luokse. Kaivoin puhelimen taskustani ja avasin viestit. Viesti numerosta 13132:"Tampere arpoi omakotitontit 4.11.2010. Arvonnassa teille osui tontti 7/6176/Kaukajärvi. Päätös arvonnan tuloksesta lähetetään kaikille hakijoille." Luin sen pari kolme kertaa.
Ensimmäinen tunne oli jotain onnen ja kauhistuksen sekoitusta. Uskomattoman hienoa saada tontti ja uskomattoman kauheaa tajuta, miten paljon tekemistä olisi edessä. Seuraavaksi yritin näkömuistin sopukoista hakea tietoa, mikä tontti oli kyseessä. Pienoinen toive nousi mieleen, että kyseessä saattaisi olla joku alkupään toiveista. Laitoin puhelimen taskuun ja jatkoin kauppakäynnin loppuun. Ihme oli, että sain kaikki ostokset tehtyä.
Kotiin ajaessani mietin, mitä sanon vaimolle. Ajattelin kertoa totuuden heti, koska se olisi vastakohtaa uskomattomampaa. Niinpä totesin vaimolle kotiin päästyäni, että saimme tontin arvonnasta. Hän tietenkin ensin väitti, että huijaan, mutta vakuutin puhuvani totta. Kävelinkin samantien koneelle katsomaan, mikä tontti meille osui. Ja jotta unelman toteutus saisi parhaan mahdollisen alun...meille osui meidän ykkösvaihtoehto.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)