Hyvää uutta vuotta kaikille blogin lukijoille ja kanssarakentajille! Vuonna 2012 meidänkin talo on valmis... :)
Mutta ihan laiskotteluksi eivät välipäivät sentään menneet. Tilasimme eilen Rautasoinilta siirtolavan tontille ja Timo, Helena ja isäni ansiokkaasti täyttivät sen ylijäämäroinalla. Ihan kaikki ei edes mahtunut lavalle, mutta tontti on nyt paljon siistimmässä kunnossa. Iso kiitos talkooväelle. Itse hioin samaan aikaan yläkerran lattian.
lauantai 31. joulukuuta 2011
sunnuntai 18. joulukuuta 2011
Höyrynsulku ja väliseiniä
Staadin miehet asensivat viikonlopun aikana yläkerran höyrynsulkulevyt. Myös alakerran väliseinät alkavat olla jo puolessa välissä. On tosi hyvä, että höyrynsulkulevyt saatiin paikoilleen ennen joulutaukoa, koska nyt lämmitys tehoaa paljon paremmin, kun lämpö ei karkaa yläpohjasta suoraan harakoille. Alakerran väliseinätkin pitäisi valmistua ennen joulutaukoa. Yläkerran väliseinät saadaan sitten ensi vuoden alussa. Joululomalla onkin omina hommina yläkerran lattian hionta sekä saatan asentaa siiven höyrynsulkulevyt itse, jotta saadaan sinnekin paremmin lämpöä.
lauantai 17. joulukuuta 2011
7 yötä jouluun
Nyt on yläkerrassakin lattia valettu, kuten myös autotallissa ja tallin kyljessä olevassa varastossa. Kuten aikaisemmista kirjoituksista on käynyt jo ilmi, aikataulu oli hieman optimistisesti laadittu ja nuhakuume ei asioita helpottanut. Homma kuitenkin pysyi jotenkuten kasassa ja ohessa hieman kuvia viikon varrelta. Kävin muuten jättämässä torstai-iltana isännän jäljen autotallin valuun, kun onnistuin tiputtamaan styroksin oviaukosta valetulle lattialle, eikä valu ollut vielä kauhean kuivaa...
Tänään Staadin miehet alkoivat asentamaan höyrynsulkulevyä yläkertaan, jotta joulun ajaksi saataisiin paremmin lämpöä taloon. He eivät moista levyä olleet ennen asentaneet, mutta eiköhän se ohjeistuksen jälkeen onnistu ihan hyvin. Ainakin alku lähti ihan hyvin liikkeelle.

Yläkerran putkihässäkkää. Warmia surrasi putkensa kiinni, koska valuvara oli pieni. Samasta syystä pohjalla vain 10mm solumuovi askeläänieristeenä. |
Yläkerran vessan ikkuna jätettiin asentamatta, jotta saatiin hyvin betonipumpun letku sisälle. Eikä tarvinnut samalla pelätä ikkunan pilaantumisen puolesta. |
Soitto vaan ja kuraa tulee. |
Valupäivän iltatunnelmaa. |
keskiviikko 14. joulukuuta 2011
Ihan hullua
Huomenna on lattiavalu. Toivottavasti kaikki on kunnossa. Ainakin parhaamme teimme, se täytyy sanoa. Itse kolmatta päivää kuumeessa. Päivän lopuksi jo pelkkä portaiden nousu alkoi tuntua ylivoimaiselta.
Warmia kävi ja laittoi lattialämmitysputket, kaikki meni sen osalta ok. Iso kiitos Timolle, Stefanille ja Jannelle avusta. Ilman apua raudoitukset eivät olisi olleet millään valmiit eilen illalla.
Talotekniikan (LVI) osalta pientalorakentaminen on minun mielestä ihan peestä. Suunnitelmat ovat sinnepäin ja ensimmäinen paikalla vie läpivienneistä parhaat paikat, vaikka siihen kuuluisi juurikin jotain muuta. Meillä ainakin olisi jäänyt mm. pyykkikuilu saamatta, jos en olisi sattunut olemaan raksalla oikeaan aikaan.

maanantai 12. joulukuuta 2011
Yläkerran ja tallin lattiavalu lähestyy
Torstaina pitäisi kaiken olla valmiina, kun valajat saapuvat paikalle. Toivottavasti näin myös on.
Tänään laitoimme isän ja Timon kanssa autotallin styroksit. Esivaloimme Jannen kanssa yläkerran viemärikaivot oikeaan korkoon. Huomenna pitäisi sähkäreitten ja putkareitten tulla laittamaan yläkerta valmiiksi omalta osaltaan. Sitten verkot ja muut raudoitukset paikoilleen. Keskiviikkona Warmia hoitaa oman osuutensa ja sitten onkin jo torstai.
Tänään illalla itselleni nousi 38 asteen kuume. Ei välttämättä kauheasti helpota asioita, mutta näillä mennään.

sunnuntai 11. joulukuuta 2011
Kun on valmista, niin sitten rikotaan...
Otsikko viittaa siihen, miten paljon erilaisia läpivientireikiä meidän taloon on jälkeenpäin tehty. Fiksulla suunnittelulla reiät olisi varmasti voinut jättää jo runkovaiheessa, mutta ainakin meidän tapauksessa ne on tehty nyt jälkeenpäin. Meillähän tekninen tila on talon siiven päädyssä, joten siiven ja kaksikerroksisen osan kantavaan väliseinän on tehty 3 isoa reikää iv-putkille, pari pienempää sähköille ja yksi vielä pienempi vesiputkille. Sähköille saattaa tarvita vielä lisääkin. Ja nyt voin kokemuksesta kertoa, että betoniseinään reiän tekeminen ei ole helppoa... Onneksi iv-putkien läpiviennit jäi Staadin tehtäväksi. Huomenna voisin napata kuvat kyseisistä rei'istä.
Viikon aikana meille on asennettu iv-putket yläkertaan ja edellä mainittun siipeen. Viikonloppuna isäni kanssa siivosimme yläkerran ja laitoimme sinne valun alle askeleristeeksi 10mm solumuovin. Meillä on valuvara niin tiukalla, ettemme voi laittaa yhtään paksumpaa eristettä. Nostimme myös suurimman osan teräsverkoista yläkertaan. Huomenna sähkäreitten ja putkareitten (jos muistin pyytää putkareita) pitäisi tulla laittamaan omat putkensa yläkerran lattialle, jonka jälkeen asennamme verkot siihen päälle. Lattiavalu on tilattu torstaille, kun sää näytti kipuavan plussan puolelle. Timo siivosi tänään tallin ja varaston. Yritetään saada nekin valukuntoon torstaihin mennessä.
Viime viikon aikana (lue itsenäisyyspäivänä) tein myös 4 reikää ontelolaattoihin viemäreitä varten. Se sujuikin aika paljon helpommin kuin tuo seinän poraaminen ja piikkaaminen. Yläkertaan on myös muurattu porrasaukon viereen väliseinäkivet suoraan onteloiden päälle. Olen kuullut, että jos lattiavalu tulee porrasaukon reunaan asti, sen ja ontelolaatan saumaan syntyy myöhemmin tosi suurella todennäköisyydellä halkeama, kun lattiavalu kuivuessaan hieman käpristyy.
Meillä on alakerrassa lattialämmitys päällä, tosin sähköllä. Otimme putkarilta vuokralle laitteen, jolla sähköllä voi väliaikaisesti lämmittää lattialämmityksen vedet. Saadaan laatta kuivamaan. Mielenkiinnolla odotan sitä, kun pääsen siivoamaan alakerran lattian kaikesta pölystä yms. Nyt en ole vielä huomannut yhtään halkeamaa laatassa.

IV-putket yläkerrassa. Eristetty maaviileän takia. |
sunnuntai 4. joulukuuta 2011
Viikonlopun saldo
- Päädyt valmiit eli talo säältä täysin suojassa
- teetätimme päätyjen ja sivujen maskiharkkojen muuraamisen siten, että peitelautoja ei tarvitse laittaa lainkaan.Pyysin muurareita jättämään 30 mm välin harkkojen ja räystäslautojen väliin, josta tuuletus pääsee tapahtumaan. Lopputulos näyttää mielestäni tosi hyvältä.
- Tuulenohjaimet ja lintuverkot paikallaan
- Lintuverkot niittasimme räystäslautojen reunaan ja kattotuolien kylkiin kiinni.
- Laitoimme isän kanssa kattotuolien kylkeen rimat, joiden päälle vain nostimme tuulensuojalevyistä n. 85x120 cm levyjen palat
- Lattiassa ollut "reikä" paikattu
- Putsasin lattiassa olleen kolon kulmahiomakoneeseen kiinnitettävällä teräsharjalla
- Sivelin pohjalle primerin
- Koloon levitettiin Vetonit 6000 -massa ja tasoitettiin. Lopputulos vaikuttaa ihan hyvältä.
- Massan kuivumista edistettiin styroksikoteloinnilla ja sähköpuhaltimilla.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)