tiistai 21. helmikuuta 2012

Levytys alkaa

Sähkärit ovat saaneet yläkerran valmiiksi ja kattojen levytys voi alkaa. Olin eilen illalla itse kahteentoista asti laittamassa villoja yläkerran väliseinien ja höyrynsulkulevyn väliin äänieristyksen parantamiseksi. Toivottavasti toimii.

keskiviikko 15. helmikuuta 2012

Alaslaskut valmiit

Alakerran alaslaskut alkavat olla valmiit. Huomenna toivottavasti saadaan aloitettua yläkerran levytys. Yläkertakin on kuivunut jo ihan mukavasti. Jos vaikka ensi viikolla saataisiin tasoitukset käyntiin.





Keittiön valokaton asennusaukko.

perjantai 10. helmikuuta 2012

Vesikatto...

...välipohjassa. Tänään työmiehet alakerran alaslaskuja tehdessään osuivat vesisuoneen. Osassa meidän ontelolaattoja oli vettä oikein reilusti sisällä. Ontelolaattoihin kuuluisi tehdä reiät jo tehtaalla, mutta meidän laatoissa osasta reiät oli jäänyt puhkaisematta. Nyt laattoihin on tehty reikiä ja pitää toivoa, että laatat kuivuisivat nopeasti. Onneksi eivät päässeet jäätymään missään vaiheessa, koska olisivat voineet hajota.

tiistai 7. helmikuuta 2012

Huonosti lämmitetty sauna

Viikonloppu vierähti ja tällä kertaa saldona oli alaslaskut yläkerran kylpyhuoneeseen, alakerran vessaan ja kodinhoitohuoneeseen. Janne teki taas kerran hyvää jälkeä. Itse sain aikaiseksi muutaman metrin keskuspölynimurin putkistoa. Sekin on jo aika hyvällä mallilla.

Tällä hetkellä suurimpana ongelmana on todella suuri kosteus talon sisällä, jota ei oikein saa mitenkään laskemaan. Olen tuuletellut läpivedon avulla sen verran, mitä pakkaset on antanut myöten, mutta yläkerta on edelleenkin koko ajan kuin huonosti lämmitetty sauna. Huomenna käyn hakemassa kuivaimen sinne, toivottavasti tilanne kohenee.

Huomenna takka valmistuu ja pari kirvesmiestä tulevat tekemään alakerran alaslaskuja. Sen jälkeen onkin edessä sähköputkitusten teko ja kattojen levytys.

Ja viikonloppuna tietenkin ASTA-messut. Veikkaan, että ainakin pari kolme tulevaa hirvikalliolaista pyörii samoilla asioilla.

torstai 2. helmikuuta 2012

Maalämpö päällä

Ulkona 23 pakkasta ja maalämpö on vihdoinkin päällä. Taas yksi merkittävä virstanpylväs saavutettu. Talo alkaa kuivua paremmin ja lämmityskustannukset tipahtavat murto-osaan aikaisemmista.

Tiistaina saimme myös siivottua raksan hyvään malliin. Äitini, isäni ja Timo olivat apuna. Saimme myös rapsutettua uretaanit sähkörasioiden ympäriltä. Siirsin myös alakerrassa väärän paikkaan sijoittuneen portaikon valokatkaisijan parempaan paikkaan. Se oli lipsahtanut liian pitkälle portaisiin ja sijoittui askelmiin nähden ihan liian alhaalle. Mutta onneksi siirto onnistui melko kivuttomasti. Ikkunoisiin tiivistyy ihan mahdottomasti kosteutta ja alakarmit ovat koko ajan märkinä. Toivottavasti säilyvät jossain kuosissa.

Tänään asentelin keskuspölynimurin putkia. Sainkin nekin jo melko hyvälle mallille.

Tässä vihdoinkin viimeisimpiä kuvia.






Itse asennettuja keskuspölyimurin putkia iv-putkien rinnalla.

Maisema portaikon ikkunasta.

Yläkerran viihdehuone "kirjasto"

Vanhempien makuuhuone

Yläkerran aulaa.