Minulla on kaksi mittaa: 320,5 cm ja 311 cm. Jos suuremmasta vähentää pienemmän, paljonko jää jäljelle?
Meidän talossa jää 7 cm.
Mielenkiintoista.
Vastaus löytyi tänään: Mittanauha ollut hieman väärässä kohdassa toista mittaa otettaessa... Tällaista tämä rakentaminen. :)
torstai 29. syyskuuta 2011
maanantai 26. syyskuuta 2011
Edistymisen näkee ihan silmillä...
Lauantai |
Maanantai |
Purin piipusta tosiaankin kaksi ylintä harkkoa ja sisäpiipun elementtiä pois eli siihen savupeltiin asti. Homma oli onneksi aika helppo. Soitin aamulla Polar-Metallille ja heidän suhtautumisensa asiaan oli erittäin asiallista ja asiakaslähtöistä. Ei selittelyjä vaan lupasivat lähettää uuden isomman savupellin kehyksen mahdollisimman pian tilalle. Hyvä niin. Toivottavasti pääsemme perjantaina kasaamaan piipun uudestaan tuolle samalle tasolle, mihin pääsimme jo lauantaina.
sunnuntai 25. syyskuuta 2011
Piipun kasaamista (ja purkamista?)
Eilen eli lauantaina suuntasin tontille projektina piippu. Janne tuli muuraamaan sen ja itse häärin lähinnä apuna ja seurana. Aamu oli hieno, mutta kylmä, joten pipo ja pitkät kalsarit ei ollut päivän aikana kyllä yhtään liikaa.
Homma eteni vakaasti, vaikkakin hitaasti, koska teimme tarkkaa työtä. Aina siihen saakka, kunnes oli aika asentaa savupelti. Olin oikein varta vasten tilannut savupellin Polar-Metallilta, koska tekevät ne normikokoisiinkin Schiedelin Rondo Plus piippuihin. Meillähän piippu on aika julmetun kokoinen ja siksi savupelti ei tullut paketissa mukana. Jostain syystä savupelti oli kuitenkin millin pari liian pieni piippuun. Päätimme kuitenkin, että Janne siinä hieman ohentaa sisäpiipun liitoskohtia, jotta saamme savupellin paikalleen. Lopulta homma tuntuikin onnistuvan ja eikun pelti paikalleen ja jatkoimme piippua pari harkkoa ylöspäin aina ontelon alle asti. Suoritimme tarkistusmittaukset ja piippu oli hienosti suorassa, joten eikun tyytyväisenä pakkaamaan tavaroita. Janne ehti lähteä ja itsekin olin lähdössä, mutta mietin, mihin laittaisin savupellin osat talteen. No, päätin työntää ne paikalleen, vain huomatakseni, että ne eivät mene paikalleen. Eli pelti ei liukunutkaan piipun sisään. Otti niin paljon päähän, että päätin siirtää tarkemman tutkimisen tälle päivälle.
Tänään sitten tutkin asiaa ja huomasin, että savupelti ei ollut kuitenkaan kestänyt sitä, kun hieman tiukat piipun osat oli laitettu paikalleen. Pellin kehys oli paristakin kohtaa antanut periksi. Huomenna siis soitto Polar-Metallille ja selvittämään asia. Mielestäni tapaus on aika selkeä, koska heidän tuotteensa oli selkeästi liian pieni. Harmittaa vain, että edes yritimme kikkailla sitä paikalleen.
Edessä on siis todennäköisesti piipun purku savupeltiin asti ja uusi savupelti tilalle.

Piipun kyljessä näkyy puhdistusluukku. |
Hienoa jälkeä. Piippu on millin tarkasti suorassa. |
perjantai 23. syyskuuta 2011
Juotosvalu
Tiistaina saimme Parmalta puuttuvan, kavennetun ontelon, joka sopikin hienosti sille tarkoitetulle paikalle. Tiistain aikana työmiehet jatkoivat juotosvalun valmistelua raudoittamalla ja muotittamalla.
Keskiviikkona oli sitten vuorossa onteloiden juotosvalu. Eli onteloiden välit sekä onteloiden ja seinien välit täytetään betonilla. Varsinkin seinien ja onteloiden liitoksissa on paljon raudoituksia, joilla rakenne sidotaan tavallaan yhtenäiseksi laataksi. Kaikki sujui kaiketi ihan taiteen sääntöjen mukaan.
Nyt onkin sitten edessä ilmeisesti parin viikon tauko meidän työmaalla Staadin puolelta. Meidän työmiehet siirtyvät hetkeksi toiselle työmaalle. Emme kuitenkaan aio seisoskella ihan tumput suorina vaan huomenna menen pystyttämään piippua Jannen kanssa, joka aiemmin oli jo auttamassa lattiaraudoituksien ja viemärikaivojen kanssa.
Portaat ovat myös saapuneet tontin kulmille ja toivottavasti saisimme meidän työmiehet yhdeksi päiväksi piipahtamaan meidän työmaalla laittamaan ne paikoilleen.
Ja aiemmin kerrottuun jobinpostiinkin on saatu rakennesuunnittelijalta ratkaisu. Eli se asia on kunnossa.

Keskellä ontelolaatta, joka puuttui. |
Onteloiden raudoituksia |
Portaiden extra-askelman muotti |
maanantai 19. syyskuuta 2011
Ontelot päällä yhtä vaille
Ekassa kerroksessa on nyt katto, ainakin melkein. Parma oli tehnyt yhden ontelolaatan liian leveäksi, joten ihan valmista ei vielä tullut. Uusi, oikeankokoinen ontelo tulee huomenaamulla. Muuten kaikki oli kunnossa, läpiviennitkin vaikuttivat olevan oikeissa kohdissa. Onteloiden päältä oli mukava ihailla Hirvikallion maisemia.
Rakennesuunnittelijaa informoitiin ongelmasta, josta kirjoitin edellisessä kirjoituksessa. On kuulemma helposti ratkaistavissa. Hyvä niin. Rakennekuvista löytyi myös yksi virhe. Terassin pilareista yksi oli piirretty korkeaksi parvekkeen alle, vaikka sen ei pitänyt olla. Sekin korjattiin. Tosin Staadin miehet olivat ehtineet sen muuraamaan jo korkeaksi, mutta onneksi sitä ei vielä valettu.
Tänään kävin työmiesten kanssa läpi myös piipun asennusta, portaiden asennusta ja väliseinien tekoa. Kaikkia niihin liittyviä mittoja, jotta ollaan samaa mieltä.

Ilmiselvä pyykkikuilu etualalla. |
Jotain taitaa puuttua tuosta välistä. |
Porrasaukko. |
Toisen kerroksen maisemia. |
sunnuntai 18. syyskuuta 2011
Jobinpostia
Hieman turhan hyvin rakennusprojekti etenikin. Viikonlopun aikana kuitenkin kävi ilmi, että KHH:n ulkoseinässä pitäisi olla onteloiden alla EMH-400 harkkoja eli samanlaisia kuin Lammin harkko, jossa myös ulkokuori valetaan. Staadin miehiltä kyseinen merkintä rakennepiirrustuksista oli päässyt vilahtamaan silmien ohi, eikä Kalekaan heille ilmeisesti ollut asiasta maininnut ja minäkin fiksuna tutkin asiaa vasta valun jälkeen. Eli siellä seinässä on nyt Eko+ -harkkoja siinäkin kohtaa. Kyseiseen kohtaan pitää kiinnittää katoksen katto, joten kiinnitys pitää suunnitella nyt uudestaan. Onnistuu kuulemma näinkin. Toivottavasti.
Pieni moite lähtee asiasta kyllä rakennesuunnittelijankin suuntaan. Kyllä tuollaisesta kohdasta pitää tehdä myös leikkauskuva, varsinkin, kun vastaava rakenne parvekkeen kohdalla oli kuvattu leikkauskuvassa eikä tuossa tasokuvassa.
Huomenna onteloiden asennusta ihmettelemään.

lauantai 17. syyskuuta 2011
Alakerran kantavat seinät valmiit
Eilen oli alakerran seinien viimeinen valu eli ulkoseinät ja kantavat väliseinät ovat nyt valmiit. Nyt vain odotetaan maanantaita ja ontelolaattoja. Pumppuautossa oli hieman viallinen joystick puomin ohjauksessa ja sen takia Alar meinasikin tulla alas kolmesta metristä. Miehet siirtyivätkin sitten hetkeksi ohjaamaan letkua kahden miehen voimin, jottei kävisi hullusti. Alla kuvia eiliseltä.
Tässä kuvassa näkyy hyvin "allas", kun betoni loppui kesken lattiavalussa ja Ruduksen palvelu oli niin asiakaslähtöistä, ettei sitä saanut lisää. |
Kuva teknisen tilan ja varaston läpi. Tänään niiden väliin nousi väliseinä. |
Sama kohta hieman laajemmalti kuvattuna. |
torstai 15. syyskuuta 2011
Alakerran "harjakaiset" lähestyy
Edellisestä kirjoituksesta on taas vierähtänyt reilu viikko. Tällä välin alakerran seinät ovat vähitellen saavuttaneet lopullisen korkeutensa ja huomenna on illalla edessä viimeinen seinävalu alakerran osalta. Maanantaina tulevat sitten ontelolaatat tontille ja alakerta saa "katon" päänsä päälle. Mitään isompia ongelmia ei ole ollut ja Staadin miehet ovat painaneet pitkää päivää. Oma osuus rakentamisessa tuntuu olevan tällä hetkellä erittäin pieni. Hain kuitenkin sentäs Timon kanssa peräkärryllä parikymmentä kakkosnelosta tukipuiksi, kun ne työmiehiltä pääsivät loppumaan.
Portaan pinnoitusmateriaalia on myös mietitty kovasti parin viimeisen päivän aikana, kun se vaikuttaa jonkin verran alimman askelman valuun. Eli meille tulee Lemminkäisen Elemento -porras, jossa nousua 300 cm ja meillä talossa taasen nousua on 320 cm (alakerran lattiabetonista yläkerran lattiabetoniin), joten meille tehdään paikallavaluna ensimmäinen askelma, jonka päälle Elemento sitten lasketaan. Päätimme, että portaisiin tulee jonkinlainen betonikäsittely eli emme laita puupinnoitetta. Tällä tavalla saamme alimman askelman hieman matalammaksi kuin 20 senttiä, koska alakerran parketti madaltaa askelmaa. Ylimmän askelman kanssa tulee sitten hieman ongelmia korkeuden kanssa, mutta uskon, että siihenkin löytyy toimiva ratkaisu.
Tallin rakentamisesta on myös tarjouskierros menossa. Mielenkiintoista nähdä, miten tarjoukset osuvat alustavaan budjettiin.

tiistai 6. syyskuuta 2011
Toinen seinävalu
Työt etenevät nyt melko vauhdikkaasti. Toinen seinävalu on takana ja alakerran seinät nyt pääsääntöisesti 250 sentin korkeudessa. Ensi viikolla vielä yksi valu, jolloin seinät tulevat täyteen korkeuteen ja 19. päivä on onteloiden asennus edessä. Staadin miehet aikovat "normaalista" poiketen tehdä alakerran väliseiniä jo ennen onteloiden laittamista. Katsotaan, miten se sitten onnistuu.
Työt ovat edistyneet ilman suurempia vastoinkäymisiä ja aikataulussa ollaan. Kuvia tulee taas hieman jälkijunassa.
Nyt alla lisättynä valupäivän jälkeisen eli keskiviikon kuvia.

Keittiö, ruokailutila ja olohuone |
Keittiön välitilan ikkuna ja oikealla ruokailutilan ikkunat |
Ruokailutilan "melko" kookkaat ikkunat |
Portaikon ikkuna, joka siis nousee 5,5 metriin aikanaan |
Staadin miehet liimaavat/muuraavat ekoharkkoja saunan ikkunan ylityksen kohdalla |
Pesuhuoneen ikkunan paikka, ikkunan ylityskin jo paikoillaan |
perjantai 2. syyskuuta 2011
Ensimmäinen seinävalu tehty
Tänään puoli kuudelta betoniauto kurvasi tontille ja hieman alle tunnissa seinät oli valettu täyteen betonia. Mielestäni edelleen Staadin miehet tekevät tosi siistiä jälkeä, eikä ole kyllä sen suhteen yhtään mitään valittamista. Ikkunat ja oviaukot hahmottuvat jo melko hyvin, kun kävelee talon aihion sisällä. Ikkunat on kyllä ihan tarpeeksi isot... :)
Myös Schiedelin hormin osat ovat tulleet. 250 mm piippu näyttää kyllä todella järeältä. Ei pitäisi kyllä ainakaan takan vedon suhteen tulla ongelmia.
Kuvia parilta viimeiseltä päivältä. Kuvien laatu taas heikohko, kun on vain kännykkä tullut matkaan tontilla käydessä.

Schiedel Rondo Plus 250 mm |
On siinä vähän seinääkin |
Hanakulmat laitettu paikoilleen vanerilla valua varten |
Sähkörasiat uretaanilla kiinni ennen valua |
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)