sunnuntai 1. toukokuuta 2011

Ensimmäinen "urakka" tehty

Eli pystytetty tontille rakennushankkeesta kertova kyltti :). Ei kait sitä vappuaamuna parempaakaan tekemistä ole kuin käydä heti alkajaisiksi tontilla hommissa. Pilvikin oli ensimmäistä kertaa tonttia tutkimassa. Häntä tonttimme kyljessä oleva "metsä" hieman hymyilytti. Metsä kun on hieman nuorehko ja kauniisti sanottuna kitukasvuinen...

Pikaisella vilkaisulla alueelle näytti siltä, että kylttimme olisi ensimmäinen. Se hieman ihmetytti, koska ilmeisesti jotkut ovat jo rakennuslupaa hakeneet. Mutta ehkä Tampereen kaupunki ei ole sitten tarkka siitä, että kyltti pitäisi olla tontilla jo hakemusta jätettäessä. Maanantaina meillä pitäisi olla naapurien kuuleminen valmis, joten pääsemme oman hakemuksemme jättämään tiistaina tai keskiviikkona.


1 kommentti:

  1. Kyselin DT:ltä tuosta ilmoitustaulusta ja sanoivat vievänsä sen paikoilleen hyvissä ajoin ennen talotoimitusta. Kuulemma kylteillä on tapana joutua hukkaan, jos joutuvat seisomaan pitkiä aikoja paikoillaan. Mikä lie kaukokaipuu niille iskee. Kaupunki ei tosiaan tunnu olevan kovin tarkka noiden kylttien suhteen, ne kun loistavat vielä tällä hetkellä poissaolollaan.

    VastaaPoista