Tässä vaiheessa voi oikeastaan todeta, että onneksi meillä ei ole messutalo rakenteilla. Tsemppiä vain Vuoreksen rakentajille. Tasoitustyöt ovat edelleen samalla pitkällä loppusuoralla. Yläkerran laatoitukset valmistuivat tänään. Ne tulivat hieman kalliimmiksi kuin alunperin laskimme, mutta ovat ne kyllä hienot. Perjantaina veimme lapset isovanhempien hoiviin ja saimme kolmisen tuntia aikaa värien tutkimiseen kaupassa ja raksalla. Saimme päätettyä ulkorappauksen värin, sisäseinien valkoisen päävärin sekä lastenhuoneiden värit. Mielestäni ihan hyvä suoritus kolmeen tuntiin.
Iltapäivällä pyörähdimme vielä puutarhamessuilla Pirkkahallissa, tällä kertaa pikkupoitsu oli matkassakin. Ostimme hieman ex tempore -ostoksena terassikalusteet sekä eräänlaisen riipputuolin. Sovimme myös puutarhasuunnittelusta.
Laatoittajan aikataulu meni sekaisin meidän yläkerran laattojen takia, joten nyt etsiskelemme toista laatoittajaa alakertaan. Toivottavasti löytyy joku hyvä.
Nyt on kolme viikkoa aikaa ennen kuin parketit ja kalusteet tulevat. Siihen mennessä valmistuu toivottavasti tasoitukset, maalaukset, takan ja portaiden pinnoitus. Ai niin...ja ne alakerran laatoitukset.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti