sunnuntai 13. toukokuuta 2012

Parketti asennettu

Nyt alkaa näyttämään jo kodilta. Viimeisetkin betonipinnat katosi perjantaina, kun parketit asennettiin lattiaan. Parketti näyttää hyvältä.

Eteisen, keittiön ja olohuoneen seinät maalattiin ennen parketin asennusta. Enää on porraskäytävien seinien maalaus jäljellä. (plus toisen lastenhuoneen uudelleenmaalaus, kun väri oli huono ekalla kerralla) Takka tasoitettiin ja primeroitiin hiertopintaa varten. Vetelimme myös isäni kanssa primerit betonilattioihin ennen parketin asennusta. Halusin sitoa betonin pinnassa olevan pölyn, joka ei lähde millään, vaikka imuroisi tuhat kertaa. On muuten yksi miellyttävimpiä asioita tässä projektissa todeta, ettei enää tarvitse imuroida niitä pirun betonilattioita :)... (unohdetaan tässä kohtaa autuaasti keskeneräinen varasto...)

Ulkorappaus alkaa hieman yllättäen jo ensi viikolla. Olimme rapparien listalla kakkostalona tänä kesänä, mutta siirryimme ykkösiksi, kun ykkösenä ollut talo ei ollutkaan vielä valmis rappaukseen. Jo saadaanpa sekin ennen muuttoa pois alta. Olisikin ollut hieman inhottavaa asua 2-3 viikkoa ikkunat muovitettuina kesähelteillä.

1 kommentti:

  1. Eksyin blogiinne, kun etsin tietoja Lakka Kivitaloista. Hyvinkö on projekti sujunut? :)

    VastaaPoista