lauantai 31. maaliskuuta 2012

Tasoitukset loppusuoralla

Seinien ja kattojen tasoitukset ovat lähes valmiit. Katot oikeastaan ovatkin jo valmiit, osassa roiska ja osaan sileä. Laatoittaja on myös aloittanut työnsä ja yläkerran vessa onkin jo valmis. Laatta ei ollut helpoimmasta päästä, kun emme ostaessa tajunneet, miten haastavasta laatasta onkaan kysymys. Myyjä olisi voinut olla aktiivisempi sen asian suhteen. Olisimme ehkä miettineet uudestaan, mille seinälle aaltolaatta laitetaan. Nyt, kun se tuli kahdelle seinälle ja halusimme, että aaltokuvia jatkuu kulmassa, laatoittaja joutui leikkaamaan kulman jiiriin. Ei taitaisi ihan joka laatoittajalta edes onnistua... Ulkokulmiahan leikataan useamminkin jiiriin, mutta sisäkulmia ei kait yleensä koskaan.

Sähkärit ovat saaneet putkitettua sähköt jo tekniseen tilaan saakka. Hanat on tilattu Saksasta, mutta eivät ole vielä saapuneet. Talli on levytetty.

Parkettia mietittiin vain vuosi. :) Nyt se kuitenkin tilattiin. Meille tulee harjattuna Serenzo Duo-X Country Neve Olio. Tarkoituksena on liimata parketti alustaan. Toivottavasti meidän lattiat vain ovat tarpeeksi suoraan valetut. Serenzo on Suomessa tuntemattomampi parkettivalmistaja, mutta meidät se kyllä vakuutti. Riittää, kun ottaa mallipalan käteen, niin huomaa, että todellakin pitelee puuta käsissään. Täältä lisätietoa, jos kiinnostaa. Parkettia myy Tallinnassa Ruutmeeter. Palvelu ainakin meidän suuntaan pelannut...vuoden ajan :)

Nyt meillä on parhaillaan kova pähkäily kaikkien lasituotteiden kanssa.

Pertsa hommissa.

Tarkkaa työtä.

Olohuoneessa roiska ja keittiössä sileä.

Seinät näyttävät jo seiniltä...


Tallikin edistyy.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti